Metsänhoitaja Arvi A. Koivisto

Metsänhoitaja Arvi A. Koivisto on Metsähistorian Seuran perustajajäsen ja toiminut seuran hallituksessa vuosina 1995 – 2003.

Arvi on tehnyt pitkän päivätyön metsänhoitajan tehtävissä lähinnä Satakunnan metsälautakunnan (aiemmin metsänhoitolautakunnan) palveluksessa, viimeksi päämetsänhoitajana.

Hänen suuria harrastuksiaan on ollut pelimannimusiikki ja kulttuurihistoria, mm. Parkanon Paroonin perinne.

Arvi toimi Metsähistorian Seuran ja Luston parissa vuosina 1999-2001 toimineen Metsämusiikkityöryhmän jäsenenä ja aktiivisena laulujen kerääjänä. Luston arkistossa on työryhmän työn tuloksena noin tuhannen metsälaulun sanat ja satoja nuotituksia; näistä pääosa on Arvin keräämiä. Hän toimi aktiivisesti seuramme vv. 2001-2003 toteuttamassa Metsälaulukirjahankkeessa ja vuonna 2003 ilmestyneen ”Ja pokasaha soi – metsäväen lauluperinnettä -kirjan toimitustyössä.

Yhdessä Jyri Makkosen kanssa Arvi suunnitteli sisällön ja toteutuksen kesällä 2004 ilmestyneeseen cd-levyyn ”Ja pokasaha soi”. Hän myös itse laulaa levyllä Wilsonin Pelimannien solistina. Arvi on pitänyt em. hankkeiden pohjalta lukuisia esitelmiä ja esityksiä ja esiintynyt myös mm. Metsäradiossa.

Arvi A. Koivisto on toiminut pitkään Metsänhoitajaliiton perinne- ja kulttuuritoimikunnassa, osan aikaa myös puheenjohtajana. Hän toimitti Metsänhoitajaliiton vuonna 1997 julkaiseman perinnekirjan ”Metsästä ja metsän reunasta”.